Onko elämä vain muistoa? 16. elokuuta

Vapaakulkija · Kommentit: 0
"Joka kontrolloi menneisyyttä, kontrolloi tulevaisuutta, — joka kontrolloi nykyisyyttä, kontrolloi menneisyyttä."  - George Orwell, 1984

Vietin torstaina miellyttävää loppukesäistä päivää mökillä. Läheinen uimaranta oli jo tyhjentynyt ihmisistä, meri oli erikoinen sekoitus viileitä ja lämpimiä tuntemuksia, kelluin hiljaisella ulapalla aurinkoa katsellen, laiturilla istuskellessani hiljaisuus iski voimakkaana. Poissa olivat mopoilevat teinit, pikkulasten riemukkaat kiljaisut, oli vain hiljainen ja tyyni merenpinta, satunnaiset väreet kalojen polskahduksista.  Myöhemmin yöllä oli odotettavissa perseidien meteoriparvi. Vein pihakeinun päälliset kallioille ja makoilin taivaalle tuijottaen. Yö oli lempeän lämmin, tähtitaivas näyttäytyi kirkkaana, linnunradan maitomainen vyö kulki taivaan poikki. Aamuyöllä jännitti ensin maata ulkona pimeässä, keskellä villiä luontoa.  Tunne meni kuitenkin pian ohi tähtiä katsellessa, mielen täytti miellyttävä rauha. Välillä taivaalla kiisi liikkuvia tähtiä, ihmisen rakennelmia, satelliitteja. Tähdenlentoja alkoi pikku hiljaa ilmestyä. Osa niistä oli kuin pistemäisiä välähdyksiä Kassiopeian tähtikuvion liepeillä, muutama tähdenlento singahti taivaan poikki jättäen pitkän valovanan jälkeensä, yksi erittäin kirkas ja suuri tähdenlento jäi erityisesti mieleeni. Lisäsäväyksen tähdenlentojen katseluun toi pari kertaa pääni yllä lentänyt lepakko. Se kävi varmaankin katsomassa, mikä otus hänen reviirillään oikein oli. En jaksanut ihan huippuhetkiin asti valvoa, vaan menin nukkumaan.

Myöhemmin viikonloppuna istuskelin parvekkeella pilviä ja maisemia ihmettelemässä. Mieleeni juolahti omituinen ajatus siitä, että onko koko elämä vain pelkkää muistoa. Ihminenhän on oikeastaan jatkuvasti aistimusten täyttämä, mutta aistimukset kulkevat selkäytimen ja aivojen kautta tajuntaamme ja eivät kai ole täysin reaaliaikaisia. En ole ihmisen anatomian asiantuntija ja voin olla väärässäkin, mutta ainakin osasta aistimuksista voi todeta, että pyrimme käsittelemään ja selittämään niitä aivoissaimme. Ajatusten muodostuminen aivoissamme on selkeästi historiatietoon perustuvaa, käsittelemme informaatiota ja aistimuksia aivoissaimme ja muodostamme niiden pohjalta ajatuksen. Tällöin voi tosiaan todeta, että ajatuksissa elämä on väistämättä "ei-todellisuutta". Ajatukset ovat muistoja, muistikuvia menneisyydestä. Olen havainnut itsessäni lievän vastenmielisyyden ajattelua kohtaan, varsinkin silloin kun ajatukset tuntuvat jumiutuvan kehämäisiin kulkuihin. "Puhdastakin" ajattelua tosin tuntuu olevan olemassa. Yleensä "puhdas" ajattelu liittyy johonkin toimintaan, tällöin ajatus palvelee tietyn toiminnan suoritusta eikä orjuuta mieltä.

Päädyin kuitenkin parvekkeellani siihen, että elämä ei ole pelkkää muistoa, vaikka suuri osa elämästä muistoa olisikin. Puhdas toiminta ja tekeminen on puhdasta hetkessä elämistä, nykyhetken loistoa. Sopivan keskittymisen vallitessa voin tuntea nykyhetkien virtaavan sopusoinnussa tajunnan läpi, esimerkiksi vaikka jalkapalloa pelatessa tai kirjoittaessa. Luonnon keskellä istuminen hiljaisuudessa on nykyhetkeä. Kävely ilman ajatusta on nykyhetkeä. Ehkäpä uneksiminenkin on nykyhetkeä.

Ei, elämä ei onneksi ole pelkkää muistoa ja harhaa. Muistot voivat joskus olla ihania, mutta vielä parempi on nykyhetki. Muuta hetkeä meillä ei taida ollakaan. Ei päästetä tätä hetkeä karkuun!

Kommentit: 0

Email again:

Lisää kommentti