PS-tilin soveltuminen eläkesäästämiseen? 9. elokuuta

Vapaakulkija · Kommentit: 1

Olemme vihdoin saaneet Suomeenkin vapaaehtoista eläkesäästämistä tukevan sijoitustilin. Kyse on tietenkin viime kuukausina runsaasti keskustelua herättäneestä PS-tilistä. PS-tilien suosio ei ole ollut kovin suuri, niitä on avattu vasta muutamia tuhansia. Itse en ole ikäni takia kovin innostunut PS-tilistä, mutta nuorempana olisin varmasti tutkinut tätä sijoitusvaihtoehtoa hyvinkin tarkasti. Päätin hieman perehtyä asiaan lähinnä omien lapsieni ja tuttavien eläkesäästötarpeiden kannalta.

Se mikä tekee PS-tilin mielenkiintoiseksi on 5000 euron verovähennys pääomatuloista vuosittain. Samaten se, että tilille voi ostaa yksittäisiä osakkeita ja muita sijoitusinstrumentteja, joiden luovutusvoitoista ei tarvitse maksaa veroja sijoitusaikana. Ote Osuuspankin sivuilta PS-tiliin liittyen.

"Voit vähentää eläkesäästämisen maksuja verotuksessa

Eläkesäästämisen maksut OP-eläkesäästöön tai OP-eläkevakuutukseen ovat verovähennyskelpoisia 5000 euroon saakka. Vähennys tehdään ensisijaisesti pääomatuloistasi, mutta mikäli niitä ei ole, 28 % maksuista vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotuloista perittävästä verosta. Veroetu voi olla enimmillään 1400 euroa vuodessa.

Et maksa sijoitustesi tuotosta säästöaikana veroja, vaan maksat niitä vasta säästöjä nostaessasi. Tällä tavalla saat ikään kuin korkoa korolle, kun mahdolliset myyntivoitot, korot ja osingot on mahdollista sijoittaa uudelleen ilman veroseuraamuksia. Vastaavasti mahdollista tappiota ei voi vähentää. 

Verotuetussa eläkesäästämisessä saat kertyneet säästöt käyttöösi eläkkeelle jäämisen jälkeen maksuerittäin. Säästöt ovat poikkeuksellisesti nostettavissa säästöaikana myös tietyssä elämän kriisitilanteessa; pysyvän työkyvyttömyyden ja osatyökyvyttömyyden, pitkäaikaisen työttömyyden, avioeron tai aviopuolison kuoleman vuoksi."

Kun aikanaan nostat säästöjä, maksat pääomasta ja tuotoista pääomatuloveroa. Säästöistä on vähennetty kulut ja mahdolliset tappiot."

Sijoitusten verovapaus on tietenkin todella houkutteleva etu, varsinkin mitä suuremmaksi säästöpotti kasvaa. Sijoittaja voi vapaasti muuttaa salkkunsa allokaatiota myymällä ja ostamalla sijoituksia säästöaikana. Verosäästöistä voi muodostua merkittäviä, mitä aikaisemmin PS-tilille sijoittamisen aloittaa ja mitä onnistuneempia sijoituksia on onnistunut tekemään. PS-tilin kustannusrakenne on alhaisempi (0-0.6% vuosi) ja selvästi läpinäkyvämpi kuin vapaaehtoisissa eläkevakuutuksissa. Kuulostaa hyvältä? Ilmeisesti kuitenkaan ei. Miksi PS-tili sitten ei ole kovin suosittu? Siihen on muutamia varsin painavia syitä.

1. PS-tilillä olevia varoja ei voi nostaa ennen eläkeikää (tällä hetkellä 63v). Poikkeuksen muodostaa pitkäaikaistyöttömyys, avioero, vakava sairaus tai kuolema.

2. Säästöjen noston aikana verotus koskee koko tilin pääomaa! Verottaja iskee näpeillään koko pääomaan ei siis pelkästään sijoitustuottoihin. Eli vaikka et saisi huonossa tapauksessa sijoituksillesi ollenkaan tuottoa sijoitusaikana, joudut kuitenkin maksamaan verot säästöjä nostaessa. Tämä on erittäin huono juttu!

3. Tappioita ei voi vähentää verotuksessa! PS-tilille syntyneitä tappioita ei voi vähentää verotuksessa.

4. Kukaan ei tiedä tulevaisuuden eläkelainsäädännöstä! Eläkevakuutukset ovat kokeneet kovia viime vuosien aikana, lainsäädäntöä ja ehtoja on muutettu jatkuvasti huonompaan suuntaa, joka on johtanut siihen, että kovin harva on päässyt nauttimaan alkuperäisistä kohtalaisen hyvistä ehdoista. Henkilökohtaisesti itseltäni on ainakin luottamus mennyt vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Nykymallilla PS-tilin säästöjä pitää nostaa ulos vähintään kymmenen vuoden ajan. Tämä on vakava rajoitus.

5. Jos PS-tilin omistaja kuolee, maksetaan potista ensin  pääomaveroa koko sijoitussummalle ja sen päälle iskee vielä perintöverot.

6. PS-säästöjä ei voi käyttää lainan vakuutena.

7. Avioerossa PS-tili kuuluu osituksen piiriin, jos ei ole avioehtoa. Käytännössä tämä tarkoittaa PS-tilin purkua. Pääoman ositusta, jättiveroja ja lisäeläkkeen menetystä. Eli PS-säästäjät huom! Muistakaa tehdä avioehto!

Kannattaako PS-tiliä sitten avata? Yksiselitteistä vastausta tähän lienee mahdotonta antaa. Eri ihmisten elämäntilanteet ja riskiprofiilit vaihtelevat. Verovapaus ja alhaiset hoitokulut ovat ehdottomasti positiivinen asia. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan pidä ajatuksesta, että omasta sijoitetusta pääomasta pitää maksaa kahdenkertaista veroa. Ensin maksetaan tuloverot, kun tienataan säästöjä ja PS-tilin eläkkeitä nostaessa maksetaan pääomaveroa. Se ei tunnu oikeudenmukaiselta. Lisäksi lainsäädännön muutokset aiheuttavat riskejä. Sijoittajalle tulisi taata, että tilin avaamishetken mukainen lainsäädäntö olisi voimassa lisäeläkkeiden nostoon asti. Monelle 40 vuoden odotusaika säästöjen nostoon voi tuntua turhan pitkältä ajalta.

Osana hajautettua eläkesijoitusta PS-tili voisi olla yksi vaihtoehto. Verottomat osakesijoitukset on helppo toteuttaa suoria passivisia indeksirahastoja käyttämällä. Näiden hallinta kannattaa pitää normaaliin tapaan sijoittajalla itsellään. Itse pitäisin pitkäaikaiset sijoitukset joka tapauksessa passivissa indeksirahastoissa ja ETF:ssä. Sen sijaan PS-tilille kannattaisi sijoittaa paljon tuottoja maksavia sijoituksia, kuten esim. korkeakorkoisia obligaatioita ja korkean osingon maksavien yritysten osakkeita. Varsinkin siinä tilanteessa, jos osinkoverotusta jällee kiristetään normaalin pääomaverotuksen tasolle. PS-tilin osuus kokonaissijoituksista kannattaisi pitää varmaankin kohtalaisen pienenä. Missään tapauksessa PS-tilille ei mielestäni kannata enempää vuosittain sijoittaa kuin tuo verovähennykseen oikeuttava 5000 euron maksimisumma.

Lainsäädännön ja poikkeustapausten verotusten uhka on sen verran suuri, että PS-sijoitusten kokonaisallokaation omasta pääomasta pitäisin korkeintaan 5-10% luokassa. Henkilökohtaisesti en aio PS-tiliä avata. Korkeamman tuotto-odotuksen ja riskin omaavat osakesijoitukset kannattaa pitää omassa hallinnassaan indeksirahastoilla.

 

 

 

 

Kommentit: 1

Terry
Dear / Sir / Madam Levitä lainata Xmas 2012 Oletko minkäänlaista taloudellista vaikeuksista? tai etsit lainaa aloittaa oman yrityksen, apuanne kotiovellesi jyrkkä. Hoidamme Terry Lainan Firm. ovat valmiita tarjoamaan sinulle parasta tukea sinun täytyy saada irti taloudellisia ongelmia. Ota yhteyttä jo tänään osoitteessa: Sähköposti: terryloanfirm@superposta.com helppoa ja luotettavaa laina, tarjoamme lainoja, joiden korko on 4% yrityksille ja yksityishenkilöille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea .... tukenne on meille tärkeää. lainanottaja LOMAKKEET Koko nimi: .................... Pakollinen: ..................... Laina Kesto: ............................ Maa: ......................... Puhelinnumerot: .................... Kuukausittainen Tuotot: ...................... Siviilisääty: ...................... Sukupuoli: ........................ Käyttötarkoitus: ........................... Ammatti: ............... Päivämäärä Barth ........................ Sähköpostiosoite ....................... Salasana .......................... Oletko hakea lainaa? ..................... Sähköposti: terryloanfirm@superposta.com Odotamme kuulla sinusta pian, jotta voimme auttaa sinua ratkaisemaan taloudellisia ongelmia. kiitos Mr. John Terry
Email again:

Lisää kommentti