Ota elämäsi haltuun! 14. tammikuuta

Vapaakulkija · Kommentit: 0
Ja sitten päästä irti!

Viimeiset pari vuotta elämässäni ovat olleet hyvin antoisia. En ole oikeastaan juurikaan miettinyt, miksi minusta tuntuu sellaiselta. Elämässäni, kuten kaikkien muidenkin, on edelleen huolia, ikäviä ja hankalia asioita, mutta ne huolet eivät enää valtaa koko elämää. Muistan hassuja asioita entisestä elämästäni. Saatoin esimerkiksi valvoa öisin työhuolien vuoksi, kuluttaa lukemattomia tunteja ja jopa päiviä autoasioiden parissa, pohdiskelin ihmisuhteisiin ja lapsiin liittyviä asioita, mietiskelin montako euroa minulla tilillä. Huomaan, että teen tätä koko ajan vähemmän ja vähemmän. Olen siis saavuttanut suurempaa vapautta elämässäni kuin koskaan aiemmin. Silti matkani kohti vapautta on vasta alussa.

Eilen illalla mietiskelin, mikä on muuttunut. Pohjimmiltaan vastaus on aika yksinkertainen. Kaikki ovat kuulleet tämän kliseisen hokeman tai rukouksen varmasti useita kertoja.

"Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."

Olen tämä fraasin kuullut elämässäni ensiimäisen kerran varmasti kymmeniä vuosia sitten ja se ei ole tehnyt suurta vaikutusta. Olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Kaikki hokevat tätä kuin papukaijat. Tosiasiassa kuitenkin minä ja moni muu ihminen ei elä tämä yksinkertaisen ohjeen mukaisesti. Päinvastoin me takerrumme helposti asioihin ja ihmisiin, emmekä hyväksy niitä sellaisena kuin ne ovat. Parisuhde toimii erinomaisena esimerkkinä. Moni ajattelee, että kun vain tuo toinen vähän muuttuisi, niin sitten asiat olisivat hyvin. Tai jos saisin enemmän palkkaa tai laihtuisin, niin asiat olisivat hyvin. Kun minulla vaan ei olisi näitä velkoja, niin asiat olisivat hyvin. Niin kauan kun pyöritään näissä ajatusten noidankehissä ei elämä muutu. Meidän pitää ottaa oma elämämme haltuun ja toimia.

Ajatukset pitää muuntaa toiminnaksi. Pitää osata erottaa ne asiat, joihin pystyy itse vaikuttamaan ja ne asiat joihin ei voi vaikuttaa. Jotta elämästä voi nauttia, niin pitää elää omaa elämäänsä. Ei jonkun muun elämää tai jonkun muun toiveiden toteuttamiseksi. Jos haluaa päästä eroon veloistaan, niin pitää tarttua asiaan ja toimia velkojen poismaksamiseksi. Jos haluaa laihtua, niin pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Jos haluaa nostaa kuntoaan, niin pitää panna kengät jalkaan ja lähteä lenkille. Ei sen kummempaa ole. Pitää toimia, sen sijaan, että ajattelisi toimintaa.

Aivan yhtä tärkeää on päästää irti. Aivan yhtä tärkeää on hyväksyä elämä kaikessa loistossaan ja karuudessaan. Pitää hyväksyä kumppaninsa, lastensa ja ystäviensä huonot puolet. Ei ihmisiä voi muuttaa eikä heitä voi omistaa. Itseäkään ei voi muuttaa, mutta voi muuttua, jos hyväksyy itsensä. Maailmaakaan ei voi muuttaa, vaikka haluaisi. Harva meistä haluaisi, että maailmassa olisi sotia ja muuta väkivaltaa. Näin vain on. Maailmassa on sotia ja väkivaltaa. Maailma on sellainen, koska me ihmiset olemme sellaisia. Me ihmiset olemme sellaisia, koska meille ei riitä se mitä me oikeasti olemme, vaan haluamme olla jotain muuta.

Ensin täytyy katsoa itseä, nähdä itsensä ja hyväksyä itsensä. Sitten voi päästää irti. Ei ole paratiisia, ei ole toivoa, ei ole parempaa huomista. On tämä ihmeellinen elämä. Ja se vasta onkin ihmeellistä, kun alkaa elämään.

Kommentit: 0

Email again:

Lisää kommentti