Päivä elämästäni. Pitkäperjantai. 3. huhtikuuta

Vapaakulkija · Kommentit: 0

Tullaan poikien kanssa autolla kotiin. Mennäänkö leikkipuistoon?, kysyn. Joo, mennään vain, pojat vastaa.Leikkipuistossa on lunta vielä metrikaupalla. Tarvomme auringonpaisteessa keinujen ja kiipeilytelineiden luo.Kylmää lunta menee kenkien sisään. Lumi on märkää. On tosi lämmintä. Esikoinen heittelee lumipalloja ja kuopus keinuu ja hyppää lopulta hankeen.  Kuopus keksii kiivetä korkeimmalle kohdalle kiipeilytelineessa ja hyppää sieltä alas hankeen. Naurattaa. Uudestaan, kuopus sanoo. Juostaan vielä kilpaa pyörätietä pitkin. Pyörätiet on jo kuivia. Täytyykin laittaa polkupyörät kuntoon, ajattelen.

Kotona. Märät vaatteet laitetaan kuivaustelineeseen. Pojat menevät kalsarit jalassa lastenhuoneeseen leikkimään legoilla. Välillä kuuluu rumpujen pauketta. Siinä sielu ja korvat lepää. Katson tietokoneelta sähköpostit ja laitan musiikkia soimaan. Toi ei ole hyvää, kuopus sanoo. Mikä sitten on hyvää?, kysyn. Hevisaurus, kuopus vastaa. Laitan youtubesta soimaan hevisaurusta. Tää on hyvää, kuopus sanoo. Entäs pikku-orava?, kysyn. Mikä se on?, kuopus kysyy. Laitan pikku-oravan "Taivas lyö tulta" soimaan. Kaikkia naurattaa ihan hulluna. Soitetaan se vielä uudemman kerran. Sitten laitan tietokoneen kiinni.

Kaikilla on tosi kova nälkä. Ulkoilu tekee ihmeitä ruokahalulle.Alan laittamaan ruokaa. Tänään on roskaruokaa. Nimittäin nachoja ja jauhelihaa. Pojat leikkivät vielä. Kuola valuu ruokaa tehdessä. Huudan pojat syömään. Saako lisää?, kysyy esikoinen täysi lautanen edessään. Totta kai, sanon ja alan mättämään ruokaa. Se on herkullista. Syömme vaitonaisina. Kaikki santsaavat.

Ruuan jälkeen saa katsoa elokuvaa. Pojat katsovat Late Lammasta. Jään katsomaan ensimmäisen jakson. Se on hauska. Mikset mene päiväunille?, kuopus kysyy. Voinhan tästä mennäkin, sanon. Menen usein ruuan jälkeen pikku nokosille. Eilen tuli vielä valvottua juhlissa. Nousen puolen tunnin päästä ylös.Pojat haluaa vielä pelata. Vain vähän aikaa, sanon. Menen sohvalle lukemaan kissoista kertovaa kirjaa. Pojat pelaa, alkaa tulla jo ilta.

Päivä alkaa päättymään. Tulee iltapalan aika. Syödään jugurttia ja paahtoleipää. Esikoinen käy iltapesulla ja sanoo, että ei edes jaksa kuunnella iltasatua. Hän menee suoraan sänkyyn, peittelen ja annan iltapusun. Oli kiva päivä, sanon. Niin oli, hän sanoo. Hyvää yötä. Kuopus haluaa iltasadun. Menen sänkyyn odottamaan. Arvaa mikä kirja?, hän kysyy. Eläinkirja, vastaan. Ei. Avaruuskirja. Ei. Dinosauruskirja. Ei. Lasten tietokirja. Joo, hän vastaa. Kuopus haluaa nykyään kuulla kaikista jännistä oikeista asioista. Sadut ovat väliaikaisesti poissa suosiosta. Mistä luetaan, kysyn. Ihmisestä, kuopus vastaa. Kuopus kiipeää selkääni ja kuuntelee siellä, kun luen ihmisen luurangosta, lihaksista, hermostosta jne. Hermoston kohdalla on kuva, missä testataan refleksejä polvesta kumivasaralla. Tehdään toi, kuopus sanoo. Haen ruuvimeisselin, jossa pehmeä kahva. Kuopus istuu sängynlaidalla. Napauttelen häntä polven alle. Jalka nytkähtelee. Nyt sulle, kuopus sanoo. Isällä ei ole refleksejä, sanon. Isä on jo niin vanha. Istun sängynlaidalle. Heti ei löydy oikeaa kohtaa. Sitten se löytyy. Kuopus napauttaa oikeaan kohtaan ja jalkani nytkähtää. Se on hauskaa. Oli mulla kuitenkin refleksit, sanon. Käydään hammaspesulla. Peittelen kuopuksen sänkyyn. Hän lauleskelee pikku-oravaa, taivas lyö tulta. Yläpuolellamme kaikuu kallioilla ääni totuuden. Annan hänellekin hyvän yön suukon ja toivotukset.

Menen vielä katsomaan Hercule Poirotia televisiosta. Siinäpä vasta persoona, mietiskelen. Menen sänkyyn lukemaan, mutta en jaksa lukea kuin pari sivua, kun sammutan valot ja nukahdan saman tien. Yöllä kuopus kiipeää viereen sänkyyn nukkumaan. Klo on  3:55. Käyn vessassa ja nukahdan uudestaan. Aamulla kuopus kutittaa minua kainalosta, hihittää ja sanoo "herätyyssh".

Kommentit: 0

Email again:

Lisää kommentti