Riippuvuus 11. joulukuuta

Vapaakulkija · Kommentit: 8

Ällistyttävää havainnoida, kuinka elämämme on riippuvuuksien täyttämää. Olemme riippuvaisia toisista ihmisistä, tietyistä toiminnoista ja pahimmassa tapauksessa olemme riippuvaisia itsellemme vahingollisille asioille. Koko elämämme taitaa olla erilaisten riippuvuuksien sekasotkua. Riippuvuus on helppoa ymmärtää ihmisen psykologisen rakenteen vuoksi. Olemme laumaeläimiä ja yhteisössä eläviä olentoja, joille kehittyy erityisiä taitoja, joita muut ihmiset tarvitsevat. Lapset kasvatetaan kehuen ja moittien. Kehuista tulee hyvä olo, joka johtaa riippuvuuteen saada niitä lisää. Moitteista taasen tulee paha olo ja se johtaa riippuvuuteen paeta vastenmielisiä kokemuksia ja moitteita. Tunnistan itsessäni voimakkaan addiktiivisen luonteen. Joskus addiktioni ovat hyödyllisiä, kuten esimerkiksi liikunta tai kirjoittaminen. Jotkin addiktiot voivat ovat haitallisia, kuten esimerkiksi pelaaminen tai alkoholinkäyttö.

 Mistä mahtaa erilaisissa riippuvuuksissa lopulta olla kyse? Kyse lienee siitä, että ne tarjoavat meille mahdollisuuden torjua mieltämme vaivaavat asiat ja paeta sisällämme vellovaa tuskaa. Tuo tuska on sisällämme, vaikka olisimme eläneet tasapainoisenkin elämän. Emme ehkä ole koskaan kohdanneet elämän päättymisen tai sairauden pelon aiheuttamaa ahdistusta. Lähtemällä juoksulenkille tai avaamalla television tai kaljapullon, onnistumme lykkäämään tuon ahdistuksen kohtaamista jälleen tunnilla eteenpäin. On ihmisiä, jotka ovat kohdanneet elämänsä aikana traumaattisia asioita. He ovat voineet olla onnettomuudessa, läheinen ihminen on poistunut elämästä tai vastaavaa. Kaikilla ei ole voimia käsitellä asioita saman tien, vaan paetaan asioita turvallisten riippuvuuksien pariin.

 Millaista olisikaan elämä ilman riippuvuuksia? Olen usein haaveillut tästä. Elämä ilman riippuvuuksia olisi henkistä vapautta. Elämä ilman riippuvuuksia olisi todellisuuden kohtaamista sellaisena, kuin se on, ilman pelkoa. En usko, että olen vielä koskaan tavannut ihmistä, joka ei olisi riippuvainen jostakin. Joillakin riippuvuudet säilyvät yhteiskunnan aiheuttamien normien sisäpuolella, heitä me kutsumme normaaleiksi ihmisiksi. Joillakin riippuvuudet menevät liiallisuuksiin, heitä me kutsumme esimerkiksi alkoholisteiksi, työ- ja huumenarkomaaneiksi. Pohjimmiltaan kuitenkin kysymys on samasta asiasta. Riippuvuus ei tee meitä onnelliseksi, riippuvuus ei ole hallinnassamme ja saa meidät tuntemaan kärsimystä.

Uskon, että elämää voisi elää ilman riippuvuutta. Ulkoisesti elämä olisi samanlaista kuin aiemmin. Voisimme viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa, emme kuitenkaan olisi heistä riippuvia. Voisimme käydä juoksulenkillä, mutta emme olisi riippuvaisia juoksemisesta. Voisimme jopa istua tunnin verran television ääressä kaljapullo kädessä. Voisimme kohdata nykyhetken ilman siihen liittyvää arvostelua tai käsitteellistämistä. Voisimme kohdata oman itsemme sellaisena kuin se on. Hyväksyen oman itsemme hyvine ja huonoine puolineen.

 Tunnen itseni kuin pikkulapseksi, joka alkaa aamulla heräilemään. Unessa ei tiedosta uneksivansa. Herätessä unen ja todellisuuden raja on häilyvä. Alkaa huomaamaan, että jokin vetää tietoisuutta kohti heräämistä. Taidan olla siinä vaiheessa, että jokin on heräämässä sisälläni. Ehkäpä jonain päivänä herään ja pystyn elämään riippumatonta elämää. En tiedä tosin, onko se mahdollista kenellekään meistä.

Kommentit: 8

Mus leucopus
Tuota samaa olen miettinyt minäkin; joskus luulin ymmärtäväni sen pakona rankasta arjesta tai ylilpäänsä pakona omasta elämästä. Mutta ei, ei se varmaan niin yksinkertaista ole kun miettii omiakin riippuvuuksia. Riippuvuus näyttää olevan Janus-kasvoinen elämän ulottuvuus: jotkut pääsevät sen herroiksi kun myöntävät oman voimattomuutensa ja tulevat vaikkapa uskoon. Jotkut eivät sittenkään. Olisiko niin, että tuo Janus-kasvoinen elämänkumppanimme haluaisi optimaalisen määrän vapautta ja turvallisuutta, molempia? Turvalliset elämän raiteet, jotka tulisi saada jo lapsuudessa rajoineen kaikkineen, ja sitten sopiva määrä vapautta, ei liikaa sitäkään. Ehkä. En tiedä, mutta se, joka ratkaisee tuon yhtälön, tulee jäämään historiaan.
Vapaakulkija
Todella hienosti kirjoitettu! Aivan mahtavasti! "Master, master of puppets --- Your life is burning faster, faster."
Yasm
Kaikelle elämälle on yhteistä riippuvaisuus jostakin toisesta elämästä, Elämä jatkuakseen vaatii riippuvuussuhteita. Ihmisellä riippuvaisuudet ovat monikertaisia luontoon verrattuna, koska olemme rakentaneet luonnosta eriäviä ympäristöjä; yhteiskuntia, työympäristöjä, perheitä, kaveripiirejä, urheilupiirejä jne. Toimimme kunkin yhteisön jäsenenä ja niiden sääntöjen mukaisesti. Lisäksi meillä on vahva käsitys hyvästä ja pahasta, moraalista. Kaikki toimintamme on pohjustettu erilaisilla säännöillä, moraalilla ja luonnollisilla tarpeilla. Voimme yrittää yksinkertaistaa riippuvaisuusviidakkoa luopumalla tarpeettomasta tavarasta, turhista harrastuksista, työstä, mutta silti olemme aina riippuvaisia jostakin. Edellisten lisäksi olemme vielä riippuvaisia aikaisemmista kokemuksistamme, jotka osaltaan vaikuttavat siihen mitä ajattelemme. Voimmeko näin ollen olla ikinä täysin riippumattomia tai täysin vapaita? Onko vapauden kuvaus tällöin enemmänkin kuollut kivi kuin taivaalla lentävä lintu?
Vapaakulkija
Hieno kommentti tämäkin. Taivaalla lentävä lintu on vapaa. Toki linnun täytyy olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, se tarvitsee ruokaa, turvaa ja kumppanin tehdäkseen poikasia. Toisaalta se on vapaa olemaan lintu ja olemaan aidosti sitä mitä on, ilman harhoja. Voisiko ihminen olla vain ihminen? Ilman mielessä vellovia harhoja, ilman neurooseja, ilman pelkoa. Uskon, että se on mahdollista. Tosiasiana ja omakohtaisesti tiedän sen, että jokaisen ihmisen on mahdollista olla vapaampi. Vähentää harhoja, vähentää neurooseja, vähentää pelkoa.
Mus leucopus
Vaivaan päätäni joskus sillä, kuinka nuo epäterveet riippuvuudet syntyvät. Turhaan, sillä näyttää siltä, ettei löydy edes kriteereitä sille, mikä on tervettä ja mikä epätervettä riippuvuutta. Riippuvuussuhteen perusesimerkkinä käytetään vanhempi-lapsi -suhdetta, mutta miten alun alkaen terveestä riippuvuussuhteesta kasvaa esimerkiksi taipumus läheisriippuvuuteen, tai narsismin kaltainen häiriö, jolloin ihminen elää vain ympäristön positiivisella palautteella? Miten ruoka ja juoma tekevät sairaasti riippuvaisiksi vaikka ne ovat terveyden ja elämän lähde? Entä seksiriippuvuus? Elämänlähteen kanssa sekin on tekemisissä. Varsinaiset huumeet, (ml tupakointi) ja niiden käyttö on mielestäni toisenlaista riippuvuutta, sillä ne luovat nopeasti fysiologisen riippuvuuden. Niiden käyttö alkaa usein vahingossa, kokeiluna, tai huonojen esimerkkien vaikutuksesta. Olemme riippuvaisia elämänlähteistämme, riipumme kynsin hampain lihapaloissamme ellei elämänlähteestämme paljastu muitakin asioita, esim. luovuus, henkiset harrastukset, uskonto, hyväntekeväisyys tai vaikkapa rakkaus luontoon. Ehkä silloin voimme ainakin joskus hellittää pelostamme joutua irti kaikesta, jäädä yksin.
Vapaakulkija
Mielenkiintoista keskustelua. Epäterve riippuvuus on mielestäni sellaista, joka tuottaa itselle kärsimystä. Asia, jonka tietää olevan väärin tai vahingoksi itselle, mutta silti sitä tekee. Tämä elämänlähde käsite on mielenkiintoinen, täytyy puntaroida sitä lisää.
Yasmn
Hyvä kysymys! Voisiko nuo epäterveet riippuvuudet olla lähtöisin epäterveestä tai epäluonnollisesta ympäristöstä missä elämme? Jos miettii asiaa siltä kannalta, että kaikki elävä on tietyssä tasapainossa keskenään. Jos luonnossa esimerkiksi joku lajipopulaatio kasvaa merkittävän suureksi ja onnistuu syömään itseltään elintilan, sen määrä automaattisesti vähenee ja lajiyksilön koko saattaa pienentyä ruuan vähettyä. Kunkin lajin tulee olla tasapainossa muiden lajien kanssa pysyäkseen hengissä. Ihminen on vallannut yhä enemmän tilaa, turvaa elinympäristöään rakentamalla koteja, kaupunkiympäristöjä ja viljelemällä maata. Maanviljelystä on täytynyt tehdä yhä tehokkaampaa, jotta voidaan ruokkia yhä isompaa ihmispopulaatiota. Ihminen elää jo aivan luonnon äärirajoilla, sekä myös oman luontonsa äärirajoilla. Tai on ehkä jo pahasti ylittänyt ne. Ihminen on vieraantunut lähes täysin luonnosta ja luonut oman ympäristönsä. Tämän ympäristön rakentamisen perusteena ei kuitenkaan ole ollut ihmisen hyvinvointi, vaan tehokkuus ja tuottavuuden optimointi. Nyky-ympäristö on enemmänkin stressaava kuin rauhallinen ja luonnollinen ympäristö elää. Voisikin ehkä herättää kysymyksen siitä, mitkä ovat ihmisen hyvinvoinnin perustarpeet? Jossain oli tehty mielenkiintoinen tutkimus siitä, miten vähän ihminen on fyysisesti muuttunut viimeisien tuhansien vuosien aikana ja miten paljon ympäristö ja elintavat ovat muuttuneet kokonaan toisenlaisiksi. Kun ei enää pysytä oman ympäristön kehityksessä mukana, tunnetaan pahaa oloa kiireestä ja luonnottomasta ympäristöstä. Eikö siitä seuraa ahdistusta? Voisiko tällaiset epäterveelliset riippuvaisuudet juontaa juurensa siitä, että elämä ei tunnu miellyttävältä/ luonnolliselta? Ahdistukseen haetaan apua hyvää oloa tuottavista asioista; päihteet, tupakka, ylenpalttinen liikkuminen, ylensyönti, kalenterin 24 h täyttäminen jne. Riippuvaisuuksia luovista asioista saa hetken hyvän olon, mutta ei pysyvää. Koska elinympäristö ei tunnu hyvältä, hyvää haetaan muualta. Tähän voi vielä lisätä sosiaalisen ympäristön. Ei ole aikaa olla lasten kanssa, lapset kaipaavat vanhempiaan, huomiota ja leikkiseuraa, mummot ja vaarit muistamista, puolisot yhteistä aikaa. Jos siitä ajasta, jonka on hereillä, 12 tuntia kuluu työhön, syömiseen ja rutiineihin, 4 tuntia jää muuhun. Jos työpäivä on vienyt liikaa energiaa, ei jaksa edes noita neljää tuntia käyttää mielekkäästi. Ihminen kaipaa toista ihmistä, fyysistä tekemistä, liikkumista luonnosta. Tällä hetkellä emme ole tasapainossa itsemme ja luonnollisten tarpeidemme kanssa. Tasapainottumuus lisää henkistä kuormaa, pahaa oloa ja siten epäterveitä riippuvaisuuksia. Liian yksinkertaistettua?
Vapaakulkija
Ei ollenkaan liian yksinkertaistettua! Juuri tästä mielestäni on kyse. Ainoa mitä lisäisin tuohon, ovat psykologiset haavat, jotka olemme saaneet elämämme aikana. Osan jo lapsuudessa. Noita haavoja yritetään lääkitä viinalla ja tupakalla. Mutta vaikka joisimme sata pulloa viinaa tai piikittäisimme kilon heroiinia, niin se ei muuttaisi historiaamme, se ei täyttäisi tyhjyyttä sisällämme ja varsinkaan se ei saisi ketään rakastamaan meitä enempää. Ennen kaikkea se johtaisi vaan siihen, että rakastaisimme itseämme entistä vähemmän. Mielestäni erinomainen huomio nyky-yhteiskunnasta sinulla on se, että ympäristöämme ei ole rakennettu ihmisen hyvinvoinnin perusteella, vaan muista syistä. Se on erikoista siinä mielessä, että olemme kuitenkin nimenomaan ihmisiä.
Email again:

Lisää kommentti